keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kevätretkeilykauden avaus



Pyöräilykausi avattiin sitten marssilla kohti Munajärveä. Vielä oli soratiet pehmeinä ja osittain sohjoisiakin, mutta sitähän se monasti kauden alussa on. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin huoltanut pyörän, rasvannut laakerit ja kiristelyt paikkoja. Uudet ulkorenkaatkin sain neljällä € kpl kirppikseltä. Mutta kesken matkan alkoi takapyärä hankailla lokasuojaan reunaan, joten laakerin säätö uusiksi ja matkaan uudelleen.Siinä säädellessä eräs autoilija pysähtyi ihmettelemään aikaista retkeilijää, juteltiin mukavia ja sitten jatkettiin matkojamme.

Joutsenpari lammella





Kutupuuhissa




Kalliolammen seutuja







Retkeilin sitten jalkapatikassa Munajärveltä kohti Rikkarantaa ja tutkin maisemia. Löytyi uudelleen asutettu majavan pesäkin, itse asukki pysytteli piilossa, uusia syönnösjälkiä näkyi siellä ja täällä. Joten uusintareissu on suunnitelmissa kevään aikana.

Haverikin sattui: kastelin jalkani erästä puroa ylittäessäni, jää petti allani yllättäen, joten oli syytä tehdä leiriin tulet sukkien kuivaukseen. Hyvin olikin kuivaa männynrankaa tarjolla. Kukapas niitä siellä muu polttelisi?


Ja se video:





Terv: Joonas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti